Mitä synkempi sää ulkona, sen varmemmin ajatukset kääntyvät kesään... Muistoja riittää. Viime kesänä poikani täytti 18 ja sitä juhlittiin eri tavoin ja eri kokoonpanoissa. Halusin kuitenkin myös yhden rauhallisen perheaterian, poikani sai toivoa, mitä ruokaa silloin tarjotaan.
Nuorimies tiesi mitä tahtoo: alkuun Caesar-salaattia, pihviä pääruoaksi ja Crème Brûlée jälkiruoaksi.
Olin aikoinaan pojan syntyessä ostanut kolme pulloa punaviiniä, joista nyt nautimme yhden, kaksi hän saa myöhemmin itselleen. Hieno idea, mutta jännitti, onko viini säilynyt juomakelpoisena.
Vuosi 1995 oli hyvä viinivuosi. Mutta säilytysolosuhteet eivät suinkaan ole olleet aina parhaat mahdolliset.
Onneksi viini oli hyvää. Se oli ehkä parhaat vuotensa jo nähnyt, mutta oli täysin juomakelpoista, ja sopi hyvin kesäiselle aterialle.
Tässä Caesar-salaatti, itse tehdyn kastikkeen kera. Kanafileet grillasin, krutongit tein uunissa.
Naudan sisäfile oli pojalla kenties toiveena, mutta sen sijaan hankin antilooppia. Punaviini-rosmariinimarinadi ja grillissä nopeasti roseeksi, erittäin hyvää. Lisukkeena papuja ja porkkanoita sekä tilliperunoita.
Päivänsankari oli pihveihin erittäin tyytyväinen, ja sehän oli pääasia.
Ateria päätettiin klassikkojälkiruoalla. Crème Brûléessä vaikeinta on osata kirjoittaa sen nimi oikein: itse jälkkärihän on helppo tehdä. Sokerin polttamisen kanssa pitää vaan olla hieman varovainen.