Olin viime viikolla Champagnen maakunnassa Ranskassa tutustumassa muutamaan kiinnostavaan samppanjataloon ja niiden tuotantoon. Samalla nautiskeltiin iloisesta seurasta ja herkullisesta ruoasta.
Matka oli Suomen Champagne-seuran jokavuotinen jäsenmatka. Seuralla on hyvät suhteet samppanjataloihin ja niiden edustajiin, joten meille järjestyy usein sellaisia vierailuja, jotka eivät tavalliselle turistille ole edes tarjolla. Niin nytkin. Seuran 20-vuotisjuhlan vuoksi ohjelma oli suunniteltu erittäin upeaksi.
Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme tutustumaan Perrier Jouëtin kellareihin ja upeaan vierastaloon, Maison Belle Epoqueen, jossa osa seurueesta sai yöpyäkin.
Perrier-Jouët on perustettu vuonna 1811, eli viime vuonna talo vietti 200-vuotisjuhliaan. Talon perusti Pierre Nicolas-Marie Perrier. Hänen setänsä oli Joseph Perrier, jonka nimeä kantaa toinen tunnettu samppanjatalo. Pierre lisäsi Adèle-vaimonsa tyttönimen oman nimensä perään, Perrier-Jouët, jotta sukulaisten taloja ei sekotettaisi keskenään. Talo oli perheen omistuksessa aina vuoteen 1959, jonka jälkeen sillä on ollut muutamia omistajia, nyt se kuuluu suureen Pernod-Ricard-yritykseen.
Kaunis kukkaispullo Belle Epoque on talon tunnetuin tuote. Pullo on vanha design samannimiseltä aikakaudelta, joka ulottuu 1800-luvun lopusta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Aikakaudelle tyypillinen tyylisuunta Suomessa tunnetaan jugendina, monessa muussa maassa nimellä art nouveau. Pullon suunnitteli taiteilija Emile Gallé jo vuonna 1902, mutta se ei koskaan edennyt tuotantoon saakka. Käsinmaalatut pullot löytyivät kellarin uumenista 1960-luvulla. Aika oli nyt otollinen, ja ensimmäistä kertaa Belle Epoque-samppanjaa kukkaispullosta nautittiin vuonna 1969.
Tänään kukkaisteema toistuu kaikkialla ja talon imago on rakennettu vahvasti Belle Epoque-teemaan.
Perrier -Jouëtin historia on muutenkin värikäs ja kiinnostava. Asiakkaisiin on kuulunut mm Napoleon, tässä hänen ostoksensa.
Napoleonille annettiin kirjan mukaan enemmän maksuaikaa kuin muille asiakkaille...
Perrier-Jouëtilla on kymmenen kilometriä kellareita maan alla.
Roseesamppanja kirkkaassa pullossa on näyttävän näköinen.
Kellarikierros päättyi Maison Belle Epoqueen, vierastaloon. Sen puutarhassa nautimme ensimmäiset lasilliset talon samppanjaa. ![]()
Halusimme nauttia samppanjalasilliset kuvan pergolassa. Lasit siis kannettiin sinne.
![]()
![]()
Makuuhuoneet olivat kaikki erilaisia ja niiden kylpyhuoneet pieteetillä kunnostettuja ja tyyliin sopivia.
Upean vierailun kohokohta oli kuitenkin illallinen, joka meille tarjottiin vierastalossa.
Aperitiiviksi nautittiin lasilliset Belle Epoque Blanc de Blancia pienten cocktailpalojen kanssa, jonka jälkeen siirrymme kauniisti katettuun pöytään.
Ruokalista, kukat, astiat, kynttilät - kaikki oli tarkkaan harkittua ja yhteensopivaa.
Alkuruokana oli hummeria, jonka kanssa saimme lasillisen Grand Brutia.
Pääruokana oli piikkikampelaa ja vihanneksia erinomaisen kastikkeen kera. Juomaksi tarjottiin Belle Epoque 2004, joka maistui sinä iltana paremmalta kuin mikään muu samppanja koskaan ennen... Talon kauneus, erinomainen ruoka ja taianomainen ilmapiiri vaikuttivat kaikkiin aisteihin.
Ihastuin kastikkeeseen niin, että halusin kysyä sen reseptiä. Illan päätteeksi keittiömestari tuli esittäytymään ja sain kysyä häneltä suoraan mitä kastikkeessa oli. Ohje on nyt tallessa ja aion sitä kokeilla vielä, vaikken uskokaan että kokki kaikkia aineksia paljasti... Aina on se "salainen ainesosa", joka antaa viime silauksen. Kastikkeessa on kuitenkin samppanjaa, mikä ei liene yllätys.
Punaisten marjojen trilogia oli roseesamppanjan kanssa tarjottu upea jälkiruoka, joka vei kielen mennessään ja seurueemme lopulliseen hurmioon.
Espresso kruunasi kaiken.
Illallisen jälkeen jäimme keskenämme vierastaloon. Nautimme vielä lasilliset samppanjaa lämpimässä illassa.
Täytyy sanoa, että tämä ilta oli satumainen, kuin elokuvasta. Talon historia oli konkreettisesti läsnä ja seurueemme tiesi olevansa hyvin etuoikeutettu ja onnekas päästessään tämän elämyksen kokemaan.
Matka oli Suomen Champagne-seuran jokavuotinen jäsenmatka. Seuralla on hyvät suhteet samppanjataloihin ja niiden edustajiin, joten meille järjestyy usein sellaisia vierailuja, jotka eivät tavalliselle turistille ole edes tarjolla. Niin nytkin. Seuran 20-vuotisjuhlan vuoksi ohjelma oli suunniteltu erittäin upeaksi.
Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme tutustumaan Perrier Jouëtin kellareihin ja upeaan vierastaloon, Maison Belle Epoqueen, jossa osa seurueesta sai yöpyäkin.
Perrier-Jouët on perustettu vuonna 1811, eli viime vuonna talo vietti 200-vuotisjuhliaan. Talon perusti Pierre Nicolas-Marie Perrier. Hänen setänsä oli Joseph Perrier, jonka nimeä kantaa toinen tunnettu samppanjatalo. Pierre lisäsi Adèle-vaimonsa tyttönimen oman nimensä perään, Perrier-Jouët, jotta sukulaisten taloja ei sekotettaisi keskenään. Talo oli perheen omistuksessa aina vuoteen 1959, jonka jälkeen sillä on ollut muutamia omistajia, nyt se kuuluu suureen Pernod-Ricard-yritykseen.
Kaunis kukkaispullo Belle Epoque on talon tunnetuin tuote. Pullo on vanha design samannimiseltä aikakaudelta, joka ulottuu 1800-luvun lopusta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Aikakaudelle tyypillinen tyylisuunta Suomessa tunnetaan jugendina, monessa muussa maassa nimellä art nouveau. Pullon suunnitteli taiteilija Emile Gallé jo vuonna 1902, mutta se ei koskaan edennyt tuotantoon saakka. Käsinmaalatut pullot löytyivät kellarin uumenista 1960-luvulla. Aika oli nyt otollinen, ja ensimmäistä kertaa Belle Epoque-samppanjaa kukkaispullosta nautittiin vuonna 1969.
Tänään kukkaisteema toistuu kaikkialla ja talon imago on rakennettu vahvasti Belle Epoque-teemaan.
Perrier -Jouëtin historia on muutenkin värikäs ja kiinnostava. Asiakkaisiin on kuulunut mm Napoleon, tässä hänen ostoksensa.
Napoleonille annettiin kirjan mukaan enemmän maksuaikaa kuin muille asiakkaille...
Perrier-Jouëtilla on kymmenen kilometriä kellareita maan alla.
Samppanjatalojen tärkein henkilö on kellarimestari, jonka johdolla samppajan luominen rypäleistä jaloksi juomaksi tapahtuu. On ihmeellistä, miten joka vuosi voidaan tuottaa tasalaatuista, samanmakuista vakiosamppanjaa, vaikka sato, ilmasto ja olosuhteet saattavat hyvinkin vaihdella!
Perrier-Jouëtilla on ollut vasta kuusi kellarimestaria, eli jokainen on ollut keskimäärin noin 33 vuotta talon palveluksessa... Pitkälle uralle on hyvä selitys: samppanjaa kypsytetään vuosikausia, eikä sen tekeminen ole nopeaa tai kärsimättömälle sopivaa työtä. Voidakseen maistella työnsä tuloksia on elettävä pitkään ja aloitettava työt nuorena. Voi vain ihmetellä ammattitaitoa, jolla prosessi hoidetaan rypäleistä kauppaan.
Talon vanhimmat samppanjat, vuosikerta 1825, ovat tässä.Roseesamppanja kirkkaassa pullossa on näyttävän näköinen.

Halusimme nauttia samppanjalasilliset kuvan pergolassa. Lasit siis kannettiin sinne.


Aurinko paistoi, ensimmäinen lasillinen maistui niin ihanalta.
Puutarha on hyvin kaunis ja hienosti hoidettu. Maisema on viehättävä joka suuntaan.
Itse talo on upea kokonaisuus art nouveau -tyyliä kauniine tauluineen, huonekaluineen ja yksityiskohtineen. Asiantunteva oppaamme oli italialainen arkkitehti, joka kertoi esineiden historiaa. Oli epätodellista, ihmeellistä olla tuossa vanhassa talossa, joka oli toisaalta kuin museo, pikkutarkasti suunniteltuja detaljeja täynnä, toisaalta vierastalo hotellikansioineen.
Upean vierailun kohokohta oli kuitenkin illallinen, joka meille tarjottiin vierastalossa.
Aperitiiviksi nautittiin lasilliset Belle Epoque Blanc de Blancia pienten cocktailpalojen kanssa, jonka jälkeen siirrymme kauniisti katettuun pöytään.
Ruokalista, kukat, astiat, kynttilät - kaikki oli tarkkaan harkittua ja yhteensopivaa.
Alkuruokana oli hummeria, jonka kanssa saimme lasillisen Grand Brutia.
Mikä mukavinta, hummeri oli valmiiksi kuorittu ja parhaat palat annosteltu lautaselle. Kaksi greippilohkoa ja voimakkaan sitruksinen greippikastike antoivat särmää hummerille. Upea alkuruoka!
Pääruokana oli piikkikampelaa ja vihanneksia erinomaisen kastikkeen kera. Juomaksi tarjottiin Belle Epoque 2004, joka maistui sinä iltana paremmalta kuin mikään muu samppanja koskaan ennen... Talon kauneus, erinomainen ruoka ja taianomainen ilmapiiri vaikuttivat kaikkiin aisteihin.
Ihastuin kastikkeeseen niin, että halusin kysyä sen reseptiä. Illan päätteeksi keittiömestari tuli esittäytymään ja sain kysyä häneltä suoraan mitä kastikkeessa oli. Ohje on nyt tallessa ja aion sitä kokeilla vielä, vaikken uskokaan että kokki kaikkia aineksia paljasti... Aina on se "salainen ainesosa", joka antaa viime silauksen. Kastikkeessa on kuitenkin samppanjaa, mikä ei liene yllätys.
Punaisten marjojen trilogia oli roseesamppanjan kanssa tarjottu upea jälkiruoka, joka vei kielen mennessään ja seurueemme lopulliseen hurmioon.
Espresso kruunasi kaiken.
Illallisen jälkeen jäimme keskenämme vierastaloon. Nautimme vielä lasilliset samppanjaa lämpimässä illassa.
Täytyy sanoa, että tämä ilta oli satumainen, kuin elokuvasta. Talon historia oli konkreettisesti läsnä ja seurueemme tiesi olevansa hyvin etuoikeutettu ja onnekas päästessään tämän elämyksen kokemaan.