Sisäinen säilöjäni herää aina kesällä. Joku primitiivinen aukko sielussa täyttyy samaan tahtiin, kuin pieniä purkkeja kertyy jääkaappiin. Eilen illalla keittelin kirsikkahilloa, jota kokeilin vasta viime kesänä ensimmäistä kertaa. Kirsikka onkin mielestäni parhaimmillaan juuri hillona.
Nyrkkisääntönä hillonkeittoon voi pitää kilo kirsikoita/ puoli kiloa sokeria. Muutahan ei tarvita, kenties hieman vettä kattilan pohjalle. Hillosokerissa on pektiiniä, joka auttaa hyytymiseen, mutta tavallinenkin sokeri käy hyvin.
Kirsikoista poistetaan kivet. Kirsikat ja sokeri kattilaan, keitellään hissukseen puolisen tuntia, purkitetaan (uppokuumennetaan) ja annetaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Hillo jähmettyy kunnolla jääkaapissa.
Tässä "tarjoiluehdotus" pannarin kera.
Pannukakku
6 dl maitoa
2 kananmunaa
2 rkl sokeria (voi jättää pois)
Vaniljaa tai vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
25g voita uunipellille
Ainekset sekoitetaan ja annetaan tasaantua kulhossa vartin verran.
Kun uuni on kuuma (220 astetta), voikimpale uunipellille sulamaan, sen voi sutia tasaisesti pellille. Taikina kaadetaan pellille ja kypsennetään uunissa 20-30 minuuttia, kunnes on kauniin ruskea.