Quantcast
Channel: Herkkumaailma
Viewing all 208 articles
Browse latest View live

Pihajuttuja

$
0
0
Kerrankin kesä minun mieleeni! Olen useasti kesän mittaan ollut erittäin tyytyväinen, etten tänä kesänä matkustanut ulkomaille - poikkeuksellisesti. Kotimaan säät ovat olleet erittäin upeat ja niistä on saanut nauttia monin tavoin. Olen tehnyt paljon pihatöitä, taistellut rikkaruohoja vastaan, ja rakentanut mm. uuden yrttimaan. Vanhan oli vallannut uskomattoman sitkeä, elämälanka-niminen kutsumaton vieras. En usko voittavani sitä taistelua, mutta kaikkeni teen, ettei se enää saisi meillä tilaa kasvaa.

Pihallani on muutama marjapensas. Pari vanhaa, muutama uudempi. Tänä kesänä satoa on tullut hyvin ja kaikista pensaista yhtä aikaa. Satokausi tuntuu vielä jatkuvan. Ainakin vadelmia kypsyy varmasti vielä jonkun aikaa. 


Aamulla kerään marjoja jugurtin kanssa nautittavaksi. Aika ylellistä, suorastaan!

Tällainenkin aarre pihaltani löytyy tänä kesänä.

Ruusut kukkivat koko kesän. 
Illalla on usein ollut niin lämmin, että voi vielä istua parvekkeella lukemassa ja nauttia valosta. Kesäiset äänet kantautuvat mereltä ja lähistöltä. Ilmassa on monenlaisia hyviä tuoksuja. Linnut laulavat, orava hyppii puissa. Jossain haukkuu koira.

Talven varalle on saatava paljon kesän ihmeitä sieluun ja mieleen, että taas jaksaa. Suomalaisesta valoisasta kesästä nauttiminen on meille jaksamisen edellytys. Miten ihanaa, että tänä kesänä tätä on annettu meille kauhalla, tai suorastaan ämpärillä, normaalin lusikallisen sijaan!



Muistoja kesästä

$
0
0
Olen pitänyt blogitaukoa, mutta se ei ollut tarkoitus. Siihen on oikeastaan pari ihan hyvää syytäkin, mutta niistä ehkä tuonnempana.

Katselin kesän kuvia; mistä oli pitänyt kirjoittaa silloin, kun oli vielä lämmintä ja kesää, kun grilli kuumeni päivittäin...

Edelleen olen grillannut, mutta tänä viikonloppuna taidan putsata sen talviteloille.

Tässä kuitenkin pari kuvaa kesältä. Ostin Kala-Autosta kampasimpukoita ja jättikatkarapuja. Ne tulevat isoissa pusseissa pakastettuina, eivätkä ole ihan halpoja. Kuskit ovat kuitenkin kautta vuosien olleet niin mukavia, että ei ole kuulkaa helppo sanoa ei... Ja kun on joku erikoisempi hetki ja haluaa tarjota jotain parempaa, on mukava ottaa pakastimesta näitä. Opin tänä kesänä sen, että jättikatkaravut kannattaa kuoria melkein valmiiksi, eli avata kuorta mahdollisimman paljon, että marinadi oikeasti pääsee maustamaan itse ravun. Syöminenkin on silloin helpompaa. Kuoren voi toki ottaa kokonaankin pois ja jättää pelkän pään.

Tein kaksi helppoa marinadia: jättikatkaravuille chiliä, valkosipulia ja sitruunaa sekä öljyä, kampasimpukoille tilliä, sitruunaa ja mustapippuria + öljyä. Mausteena Terre Exotiquen limettisormisuolaa, joka on oma suosikkini.

Saavat olla marinadissa jonkun aikaa.
Itse paistaminen on nopeaa ja ruoka valmistuu hetkessä.
Kuvassa taitaa olla edellispäivän uudetperunat pannussa paistettuna, kesäinen salaatti ja lasi kuivaa valkoviiniä - erittäin hyvä ateria. Toimii myös alkupalana.

Nyt kun syksy on todella saapunut, aamut ovat kylmiä ja talvi on vääjäämättä edessä, näihin kesäkuviin ja muistoihin huomaa yhtäkkiä tarrautuvansa - seuraavaan kesään on vielä niin pitkä aika. Onneksi vastaavia herkkuja voi valmistaa pannullakin.


Mansikkalikööriä

$
0
0
Olen tehnyt joka vuosi jotakin likööriä, viime vuonna se oli limoncelloa. Kellarin uumenissa on ollut aina luumu- ja vadelmalikööriä, joskus mustikkaa ja mansikkaa. Kaikista on pidetty ja jokaiselle maistelijalle on löytynyt oma suosikki.

Mansikkasato oli hyvä, joten halusin tehdä pitkästä aikaa mansikkalikööriä.

Sattui vain pieni takaisku: kadotin suosikkireseptit sisältävän kansioni. Siellä olisi myös se oikea ohje liköörin tekemiseen. Kansio on melko paksu ja painava, joten ihan helposti sellainen ei joudu hukkaan, ja sitä etsiskellessä tuli siivottua erinäisetkin kaapit ja koloset. Kansiota ei ole edelleenkään löytynyt, joten jouluna viimeistään tulee tenkkapoo, kun rakkaat suosikit on korvattava uusilla.

Tein kuitenkin vanhasta muistista likööriä, seuraavalla ohjeella:

Minnan mansikkalikööri

2 litraa mansikoita
1 votkaa
500g tomusokeria

Siistit ja puhtaat mansikat viipaloidaan ja laitetaan puhtaaseen lasipurkkiin. Sokeri liuotetaan alkoholiin ja kaadetaan mansikoiden päälle. Kansi kiinni ja ikkunalaudalle kuukaudeksi. Seosta pitää sekoitella tai hölskytellä aika ajoin.

 Sen jälkeen purkin sisältö siivilöidään sideharson läpi, mansikat jäävät siivilään ja likööri kulhoon/kannuun, josta se pullotetaan pestyihin ja desinfioituihin pulloihin. Annetaan tekeytyä jääkaapissa ainakin kuukausi. (Mansikoista on lähtenyt kaikki väri ja makukin, mutta niitä voi käyttää toki esim leivonnassa, hyvin ovat marinoituneet).
Vanhat pullot sopivat hyvin itsetehdyn liköörin tyyliin. Aika kauniin punaista, vai mitä!

Anuga-ruokamessut Kölnissä

$
0
0
Euroopassa järjestetään joka vuosi lokakuussa suuret ruokamessut, vuorovuosina Sial, joka on Pariisissa ja Anuga, joka siis on Kölnissä. Tänä vuonna oli Kölnin ja Anugan vuoro. 
Tämä oli joko 11. tai 12. messumatkani Kölniin, en ole ihan varma, Anugan lisäksi käyn aina tammikuussa herkkumessuilla.  

Aamulla olin ajoissa liikkeellä ja tulin messukeskukseen poikkeuksellisesti jo varttia ennen messujen aukeamista. Aula oli tupaten täynnä, eivätkä näytteilleasettajat oikein päässeet sisään, kun messuvieraatkin yrittivät tunkea heidän avoinna olevasta sisäänkäynnistään läpi. Aikamoinen hullujenhuone! Ruuhka jatkui läpi hallien. 
Anuga on merkittävä elintarvikealan tapahtuma, jossa tehdään kauppaa, ja ostajat ja myyjät tapaavat toisiaan. Ensimmäinen päivä menee minullakin aina omissa tapaamisissa, juosten hallista toiseen, ja toisena ehdin katsella ja maistella (ja valokuvata). Yritin ehtiä kaikki hallit, mutta ainakin kolme tai neljä jäi käymättä kokonaan. Kolme päivää olisi siksi ihanteellinen, mutta hotellien tähtitieteelliset hinnat varmistavat sen, ettei yhtään ylimääräistä aikaa ole käytettäväksi muuhun kuin itse asiaan. 

Olen jokaisessa messuraportissani ihmetellyt suomalaisten puuttumista messuilta. "Kaikilla muilla" on omat maaosastot, joissa pienet ja suuret valmistajat ovat vierekkäin - synergiaetu on päivänselvä. Tähän asti suomalaisyritykset ovat olleet pienillä ja vaatimattomilla pikkuosastoillaan siellä täällä, joten kyllä sykähdytti nähdä tämä osasto:
Food from Finland! Vihdoin! Pienihän tämäkin osasto vielä on, mutta selkeä ja sinivalkoinen, loistavaa!

Pohjolan Peruna voi hyvin olla Saksassakin Pohjolan Peruna... Toki nimiasiaa voisi kenties miettiä.

Nordic Koivu ja Sunspelt raikkaalla, tyylikkällä osastolla, hienoa! Suomalaista innovatiivista ruokaosaamista parhaimmillaan!

Linkosuon ruisnappeja maisteltiin ahkerasti.

Messuilla oli toki muitakin yrityksiä. Valio oli juustohallissa aivan loistavalla paikalla heti liukuportaiden alapäässä, mutta en tiedä, millä tuotteella, koska he tarjosivat Brunbergin suklaata, enkä nähnyt mitään juustoon tai maitotuotteisiin viittaavaakaan heidän osastollaan. Kulman takana oli toinen suomalainen, piskuinen juustofirma. Kunpa tässäkin hallissa olisi ollut oma Food From Finland -osastonsa, mahtuisi sinne jokunen muukin suomalainen...

Leipähallissa  tuli vastaan tällainen.
Ihailen kyllä tätä nimeämisen itsevarmuutta. Kun me ollaan Laitilan Leipä, niin ollaan sitä sitten maailmallakin. Laitetaan vaan saksaksi siihen yksi sana, ja messuille mennään!
Kyllä tämäkin yritys voitaisiin brändätä messuille suomalaiseksi, puhtaan luonnon tuotteeksi, jos se toisi lisäarvoa. Yritys oli kuitenkin rohkeasti isohkolla osastolla liikkeellä omana itsenään. 

Laitilan Leivän sorttimentti oli hyvin esillä ja reippaasti suomenkielinen. Tarjolla on niin Herrasväki kuin Bebe Punainenkin, piirakoiden päällä lukee "omenapiirakka" tai "mustikkapiirakka".
Tuntematta yritystä sen kummemmin ei voi tietää, toimiiko suomenkielisyys vai ei. Uskoisin kuitenkin, että pieni kansainvälistäminen voisi toimia, piirakoiden nimet voisivat olla jotain muutakin kuin konkretiaa? On myös mahdollista, että ostajalle tarjotaan private label-mahdollisuutta, eli pakkaukset räätälöidään ostajalle erikseen. (Niillä osastoilla lukee yleensä hyvin isolla 'Private Label' - sieltä ne pirkat ja eldoradot tulevat.)
Messuilla on toinen toistaan kauniimpia osastoja. Leipähallissa oli tällainenkin: tarkempi katselu osoittaa, että leivät ovat valmiiksi halkaistuja halpisleipiä, mutta onpa kivasti aseteltu!
Turun jauhotehdas ei muuten ole Turusta...
... eikä sika.com myy sikaa vaan mausteita...
... ja näiden makkaroiden slogania on vaikea olla kääntämättä jotenkin hauskasti suomeksi.

Ruuhkaa käytävillä. Halleja on tosiaan useita ja ne ovat suuria, joten väkeä täällä kyllä riittää.

Pieniä näytöskeittiöitä on monella osastolla.
Superkohteliaat ja ystävälliset japanilaiset tarjosivat tempura-omenia, kuumaa ja hyvää.
Japanillakin oli iso osasto, jossa oli paikallisia herkkuja.
Maaosastot ovat niin suuria, ettei niitä saa mahtumaan valokuvaan, eikä massiivisuutta pysty oikein sikäli todentamaan. Tässä Kanadan mallia. Eurooppalaisista maista voisi sanoa, että mitä kovemmissa talousvaikeuksissa maa on, sen suuremmilla osastoilla ne olivat liikkeellä. Espanjan, Italian ja Kreikan jättimäiset osastot täyttivät jokaisen hallin. Eikö ratkaisu olekin ihan oikea? Vienti on hyvä keino kohentaa taloutta, ja kaikki tarvitsevat ruokaa... Täpötäydet käytävät kertovat siitä, että elintarvikealalla menee periaatteessa ihan hyvin.
Hienoa oivallus: We Speak Milk. Kirjaimet koostuvat eri kielten sanoista, juusto, voi, maito, laatu jne.

Juusto- ja makkarahallit ovat aina omia suosikkejani - varmaan maistiaisten takia...  Mutta kyllä estetiikkakin on tärkeää.
Hmm... Miltä mahtaa maistua kookosjuusto?

Kauniisti aseteltu!

Numero kymppi oli parasta, ja se muuten oli hyvää.
Kivoja kinkkuja, tosin tuo pikkuvauvan kuva kinkun kyljessä tuntuu vähän oudolta...

Juustoa, juustoa, enemmän juustoa. 
Parmesania... ihanaa. 
Ei jää epäselväksi, mitä tällä osastolla myydään. 

Kun koko päivän maistelee messuilla, ei päivällä välttämättä muuta tarvitse syödä. Ensimmäisen päivän tiukan aikataulun lomaan mahtuu tosin aina nopea sushilounas hallissa 11.1, suosittelen! Nyt omistaja oli vaihtunut, laatu on onneksi yhtä hyvää kuin ennenkin. 
Yleensä käyn joka kerta Kölnissä illallisella Enotecassa, josta olen tännekin kirjoittanut, niin nytkin. Harmi kyllä en tullut ottaneeksi kuvaa herkullisesta Pesce Mista -annoksestani, jossa oli useampaa kalaa ja isoja jokirapuja. Paikka on messuväen suosiossa ja sinne voi mainiosti mennä yksin: isäntä istuttaa reippaasti jonkun toisen yksinäisen pöytään. Nyt sain pöytäseuraksi ujon italialaisen fyysikon, joka muutaman kysymyksen jälkeen puhuikin mieluusti itsestään koko illallisen ajan! Hän sanoi olevansa ainoa paikallinen, ja niin varmaan olikin, monelle oli pinkki messunauha jäänyt illallisenkin ajaksi kaulaan...

Ensimmäisen yön olin Düsseldorfissa, jonka vanhakaupunki on viehättävä, ja jonne monet ravintolat ovat keskittyneet. Ilta oli poikkeuksellisen lämmin, ja kaikki terassit olivat täynnä.  Kuvassa on Trattoria La Grappan talon pizza, joka oli iloinen yllätys (en edes kysynyt mitä siinä on, tilasin vaan) ja todella hyvää.

Lopuksi pari kuvaa Kölnin maamerkistä, tuomiokirkosta. Kirkko on niin suuri, ettei sitä saa kokonaisuudessaan kuvaan mitenkään. 

Kölniin kannattaa muutenkin mennä, vaikkei messuille menisikään. Düsseldorfin kentältä lähtee suora juna Kölniin, matka kestää puolisen tuntia. Kölnissä on hyvät hotellit, kiinnostavia ravintoloita ja paljon nähtävää. Pääostoskatu lähtee ihan tuomiokirkon läheltä ja hintatasokin on kohtuullinen, tosin näillä reissuilla en useinkaan ehdi kauppoihin ollenkaan. Auf Wiedersehn, Köln, bis Januar!

Gourmet-makkaraa

$
0
0
Jokainen ruokauutisia seuraava kuuli viimeistään kesällä Harjun Makkaratehtaasta, jonka laadukkaat, suomalaisesta lihasta valmistetut makkarat ovat hurmanneet kaikki niitä maistamaan päässeet. Kuten aina, myös Harjun makkaroiden tapauksessa puskaradio on paras markkinointikeino.
Löysin makkaroita Liike51:n pakastealtaasta. Kotiin lähti savuista mustapippurimakkaraa ja Välimeren karitsamakkaraa. Hinta on kohtuullisen korkea, mutta niin on lihapitoisuuskin (85 %).
Akateeminen Kiuas-seura äänesti savuisen mustapippurimakkaran vuoden 2013 parhaaksi makkaraksi, ja tämä meriitti vaikutti jo ostopäätökseenkin. Olin samaa mieltä, makkaran rakenne ja maukkaus olivat kyllä poikkeuksellisen erinomaisia. Mutta karitsamakkara ei jäänyt huonommaksi.

Harjun makkaratehtaan makkarat eivät sitten ole mitään huolettomasti kohdeltavia jauhomakkaroita, vaan niitä tulee kokin käsitellä kuin lihaa. Paisto-ohje on neljä minuuttia per puoli kohtuullisen kuumalla pannulla, jonka jälkeen ne saavat vetäytyä hetken.

Pannulla on paketillinen kumpaakin sorttia. Rasvaisten ja maukkaiden makkaroiden lisukkeeksi tein couscousia. 
Kaksi pojistani oli ruokapöydässä, ja me söimme kolmisin kaikki makkarat ja ison couscous-vadillisen kokonaan ja vielä kohtuullisen nopeasti...

Couscous on todella helppo ja nopea tehdä. Paketin kyljessä on valmistusohje, keitettyyn, öljyllä ja suolalla maustettuun veteen lisätään couscous-ryynit ja annetaan niiden olla viitisen minuuttia kannen alla - ei keitetä. Sillä välin pilkotaan tomaattia, kurkkua, kukkakaalia tai mitä haluaakaan. Vihannekset sekoitetaan ja sekaan leikataan persiljaa ja ruohosipulia. Itse lorautan vielä hyvää ekstraneitsytoliiviöljyä mukaan. 
Koko ateria valmistuu siis nopeasti ja on erinomaisen hyvää. 

Kello viiden taidetee

$
0
0
Ihastuttava Lokal Helsingin Annankadulla on taiteenystäville kiinnostava galleria. Katja Hagelstamin luovuus ja innovatiivisuus näkyvät erilaisissa näyttelyissä hienolla tavalla. Pikkuiseen liiketilaan kootaan kuukaudeksi kerrallaan vaihtuva myyntinäyttely. Viimeisin oli Toinen kattaus.

Toinen kattaus -näyttely on saanut oikeastaan alkunsa jo vuosi sitten. Silloin joukko taiteilijoita kokosi Yhteinen pöytä -nimisen illallisen osana World Design Capital 2012 -tapatumaa. Mukana oli iso joukko kotimaisia muotoilijoita ja taiteilijoita, joiden työt tuotiin hienosti esiin: esimerkiksi keraamikkojen astiat olivat käytössä, ja kaikki pukeutuivat jonkun tapahtumassa mukana olleen suomalaisen vaatesuunnittelijan luomuksiin.  Hienona yksityiskohtana kuvassa näkyvät jokaiselle taiteilijalle nimikoidut omat kangasservetit. Nyt haluttiin tehdä jotain saman tyyppistä. Lokalissa oli normaalin näyttelyn lisäksi mahdollisuus osallistua aamiaiselle, brunssille tai kello viiden teelle.

Ehdin kulttuurikerhon kanssa osallistua tällä viikolla kello viiden tee -tilaisuuteen - mikä elämys! Paikalla oli myös japanilainen Ai Ono ja Kirsi Kivivirta, molemmat lahjakkaita keraamikkoja.

Koska kyseessä oli kello viiden tee, tarjoilu noudatti perinteistä linjaa: kurkkuvoileivät ja skonssit tykötarpeineen, sekä hyvää teetä. Ai Ono oli juuri tullut Japanista, ja hänen tuomaansa ihanaa sencha-teetä nautittiin useita kupillisia. Sokeroidut vihannekset ja hedelmät (mm. porkkanaa, lootusta, greipinkuorta ja selleriä) antoivat kivan lisän.

Olen ollut paljon Britanniassa, jossa iltapäiväteetä edelleen nautitaan monessa paikassa, ja siitä olen täälläkin kirjoittanut. Kurkkuvoileipien lisäksi tuoreet skonssit, juoksutettu kerma (Clotted Cream), sitruunatahna (Lemon Curd) ja hyvä hillo ovat oleellinen osa. Briteissä iltapäiväteen herkut tarjoillaan aina kolmikerroksisesta telineestä. 
Lokalin tarjoilut hoiti MatCo. Itsetehty sitruunatahna oli taivaallista! Harmi, ettei meillä saa tuota paksua, ihanaa kermaa. Mascarponen ja ranskakerman sekoitus oli toki hyvää sekin. 

Kurkkuvoileivät tekivät kauppansa, ja skonsseja tuli syötyä ihan liikaa.... Kirsi Kivivirran astiat olivat todella kauniit. Lautasissa oli kaikissa uniikit koristelut, ja upeiden kuppien pohjalla oli lusikkakuvio... Hienoa työtä.

Kameran akku oli punaisella, joten kuvia ei ole enempää. Pöydät olivat viehättävät ja kapeat penkit tyyliin sopivat. Seinillä oli näyttelyyn kuuluvaa taidetta. Kaikki oli kaunista ja ainutlaatuista. Mutta se, mitä ei kameraankaan olisi saanut vangittua, oli tunnelma. Tuntui siltä, kuin olisi ollut elokuvassa. Toisilleen tuntemattomat vieraat (paikalla oli muuten toinenkin kulttuurikerho!), kaksi taiteilijaa ja lämminhenkiset emännät tekivät tilaisuudesta leppoisan ja mukavan. Tilan valaistus on ihmeellinen! Valtavasti positiivista energiaa. Kun lähdimme kotia kohti, oli kuin olisi saanut piristävää aurinkovitamiinia suoraan suoneen.

Sushilla & kahvilla

$
0
0
Helsinkiläisenä olen etuoikeutettu: kaupunki on täynnä hyviä ruokapaikkoja ja kivoja kahviloita.
Kävin eräänä iltapäivänä ystävättären kanssa sushilla Hanko Sushissa Kluuvin kauppakeskuksessa. Siellä voi valita eri kokoisen lounasannoksen, tämä maksoi 9,50€ ja siihen kuului maukas misokeitto.
Sushi vaan on niin hyvää...

Jälkiruuaksi mentiin erittäin laadukasta kahvia tarjoavaan La Torrefazioneen. Cookie ja latte...Täydellistä.

Vaikka elämä on kiireistä ja paikoin stressaavaakin, tekee hyvää joskus ottaa hetki ystävälle ja pysähtyä. Miten paljon enemmän saakaan aikaan, kun on syönyt hyvin ja jutellut ystävän kanssa! Eikä siihen tarvita mitään näin erikoista, voihan sitä keittää kaffet kotona ja kutsua ystävän kylään.
Tärkeintä on muistaa, että ystävät ovat kallisarvoisia. 

Italiaa & Sloveniaa lautasella & lasissa

$
0
0
Kutsu kävi kauniiseen Italian suurlähettilään residenssiin Tehtaankadulla. Tuo upea uusklassinen rakennus on rakennettu aikoinaan Suomen ensimmäisen kuninkaan tulevaksi residenssiksi, ja sen on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeenhän kuninkaastahan luovuttiin, ja Italia osti rakennuksen vuonna 1919. Se on siitä lähtien ollut Italian käytössä ja nykyisin toimii suurlähettilään asuntona, jossa pidetään myös erilaisia tilaisuuksia ja vastaanottoja. 

Tilaisuuden tarkoitus oli esitellä Italian ja Slovenian välisen raja-alueen viinejä ja ruokaa, osana viisivuotista Solum-projektia. Meillä oli alkuun aikaa noin tunnin verran maistella eri tuottajien valkoviinejä, jotka olivat kuivia, aromaattisia, pääasiassa sauvignon blancia ja pinot grigiota. 

Mukana oli ainoastaan puhelin... Joten kuvien laatu on valitettavan huono. 


Viinit olivat oikeastaan hyvinkin omaan makuuni. Nova Gorican alue Sloveniassa ja Gorizia (Friuli Venezia Giulia) Italian puolella on se, josta nämä tuottajat tulivat.  He kertoivat auliisti viineistään. Moni edusti pieniä tiloja; joidenkin tuotanto oli vain muutamia tuhansia pulloja vuodessa. Silti niilläkin on vientiä useisiin maihin. 
Vieraissa oli muutamia viinimaahantuojia. Ainakin slovenialaiset viinit saivat konkarimaistelijatkin innostumaan. 
Viinin maistelun lomassa sai maistella mm. hyviä juustoja ja ilmakuivattua kinkkua.

Pöydät oli katettu ja ne odottivat illallistajia. Kuuntelimme ensin suurlähettilään puheen ja muutaman esityksen alueen tarjonnasta. Mielenkiintoista! 

Illallinen oli runsas. Alkuun saimme risottoa, jossa oli makkaraa ja juustoa. Toisena alkupalana oli gnoccheja savustetun taimenen kera, ricottajuustolla kuorrutettuna. Näiden kanssa maistettiin kolmea viiniä. 
Pääruokana oli yrteillä maustettua helmikanaa ja perunapaistosta, ja sen kanssa tarjottiin kahta viiniä. 
Aika hevi kattaus! 
Onneksi jälkiruoka oli raikkaampi... 
Se oli saksanpähkinöillä täytetty, viinissä kypsennetty päärynä ja vaniljakermaa. Sen kanssa tarjottiin makeaa, slovenialaista jälkiruokaviiniä, jonka edustaja istui pöydässämme ja oli syystäkin ylpeä juomastaan. 

Upea tilaisuus, loistavat ruoat ja erittäin mukavaa pöytäseuraa! Sloveniasta tuodut kokit kävivät vielä kiittämässä meitä ja saivat raikuvat aplodit. Lempeän espresson saattelemana oli hyvä päättää tämä upea ateria ja mukava ilta.

Sloveniassa en ole vielä koskaan käynyt, nyt sinne on mentävä... Juttelin illan aikana muutaman maassa vierailleen henkilön kanssa, jotka kehuivat vuolaasti Sloveniaa matkailukohteena. Ainakin tämä Italian rajaseutu kannattaa laittaa muistiin. 
  

Divaanin leivontailta

$
0
0
Yritykseni on tehnyt Bonnierin mediamyynnin asiakkaille annettavat jouluiset herkkulahjat parina vuonna, ja sitä kautta päädyin keikalle Divaani-lehden hauskaan leivontailtaan. Oli kiva osallistua lahjoittamalla herkkukori arvottavaksi, kun samalla pääsin itsekin leipomaan ja askartelemaan.

Toinen kamerani jäi kiireessä kotiin ja toinen on huollossa... Joten epäonni kuvien suhteen jatkuu vielä muutaman postauksen ajan. iPhone ei todellakaan tuota sellaista kuvalaatua, jota tänne haluan.
Mutta kestettäköön tämä.

Tarjolla oli paljon kaikkea ihanaa syötävää, josta vastasi Flow catering.

Vaalean ja tumma glögin lisukkeeksi tarjottiin vähän erilaisia juttuja.
Pari viipaletta chiliä ja inkivääriä maustoivat vaalean glögin aika pirteäksi.
Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia tapoja maustaa glögiä. Mantelit ja rusinat voi hyvin korvata jollakin muulla. Jos chili ja inkivääri ovat liian eksoottisia, kuivatut hedelmät toimivat erittäin hyvin. 

Carsinin viinit oli mukana. Itselleni oli yllätys, ettei Carsinin viinejä ole enää ollut alkossa seitsemään vuoteen. Näin se aika kuluu! Viinejä voi tilata nettikaupasta kuitenkin, mikä onkin ihan kiva tapa, ja varmasti yleistymään päin. Nyt kun EU:ssa saa tilata omaan käyttöön viinejä tiloilta suoraan, kunhan hoitaa verot, tullit ja kuljetukset asianmukaisesti, yhä useampi käyttää tätä mahdollisuutta. Kun vaan saisimme suomalaiset päättäjät ymmärtämään, että alkoholipolitiikan ei tarvitsisi olla pelkästään holhoavaa ja rajoittavaa... 
Paikalla oli iso joukko lehden yhteistyökumppaneita, mainostajia, mediatoimistoja ja niin edelleen. Kaikki innostuivat nopeasti leipomaan - appelsiinisuklaakeksit ja kirsikkakakkuset oli esivalmisteltu (taikinat tehty etukäteen) ja käden käänteessä kaikki tekivät kukin oman keksinsä.  Reseptit ovat Divaanin joululehdessä. 
Näitä oli hauska tehdä ja molemmat keksit valmistuvat todella sutjakkaasti. 
Kirsikkamurokeksit näyttivät ihan mukavilta ennen uuniin menoa. Jotain meni kuitenkin pieleen ja taikina levisi uunissa, eikä valmiista kakkusista oikein voinut edes ottaa kuvaa.. Mutta maku oli hyvä. 

Toisella pöydällä askarreltiin... Tämä ei ollut minun juttuni, mutta kauniita näistä tuli. Monen mielestä paperin taittelu oli rentouttavaa, minä koin tämän stressaavana... En ollut tässä kovin hyvä! Haha! Leipominen sen sijaan on minusta erittäin rauhoittavaa ja mukavaa. 
Tässä vielä kuva  näistä tekemistäni lahjoista, jotka arvottiin osallistujien kesken. Isommassa on neljä erilaista luonnollista elintarvikeväriä ja kaksi maustettua ruokosokeria (kookos ja vanilja). Pienessä korissa on yksi väriaine. Kutsun aina näitä maailman pienimmiksi herkkukoreiksi, kun pikkuiseen koriin mahtuu vain yksi tuote. 

Tästä tuli nyt vähän kaupallinen postaus. Yrittäjän elämä on joskus tällaista.  Itse illan suurin anti minulle oli kuitenkin, kuten yleensäkin, ihmisten kohtaamisessa. Mukavia, samanhenkisiä ihmisiä tuntuu löytyvän tilaisuudesta kuin tilaisuudesta. Hyvän ruoan ja juoman äärellä on helppo tutustua. 
Miten helposti toisilleen tuntemattomat ihmiset heittäytyivät illan ohjelmaan ja jakoivat tämän hauskan kokemuksen! 
Vastaavia iltoja kannattaa järjestää omassa ystäväpiirissä. Esimerkiksi piparkakkutalo- tai joulukorttitalkoot yhdistävät kaksi asiaa: samalla kun hoitaa sesongin "pakollisia" juttuja, tapaa myös ystäviään. Joten ei muuta kuin leipomaan ja tekemään yhdessä! 
Hyvää pikkujoulua ja ensimmäistä adventtia! 

Itsenäisyyspäivän illallinen

$
0
0
Meillä on vuosikausia vietetty itsenäisyyspäivää samalla tavalla. Menyy on ollut aina lähestulkoon sama. Joskus on ollut vieraita, useimmiten ei. Tänä vuonna kuitenkin tuli muutos, kun ystävät kutsuivat illalliselle, ja toisaalta lapset halusivat viettää omia pikkujoulujaan. Päätin siis lähteä illalliselle ja jättää nuorison keskenään.

Illallisen idea oli kiva: jokainen tekee jonkun osan ateriasta ja tuo mukana siihen sopivan juoman.  Sovittiin, että pyritään kotimaisuuteen ja pidetään annokset yllätyksinä. Minulle osui jälkiruoka.

Seurueemme koostui ruokaa ja juomaa rakastavista ihmisistä ja luonnollisena lopputuloksena vietimme herkullisen ja upean illan, josta ei tullut kenellekään liian suurta taakkaa. Idea on hyvä ja vapaasti kopioitavissa!

Aloitimme illallisen rosee-samppanja-aperitiivilla ja keittiön pikku tervehdyksellä. Tässä oli savustettua särkeä ruisnapilla ja graavilohta saaristolaisleivällä. Savusärkiannos oli Aito-ravintolan reseptin mukaan. Molemmat erittäin hyviä.
Ensimmäisenä alkupalana oli itsetehdylle saaristolaisleivälle kootut kalaherkut: graavisiikaa ja muikunmätiä, avokadoa ja punasipulia.
Näiden kanssa oli tarkkaan harkittu juomavalinta, vuoden 2005 Victoire-samppanja, joka sopi erinomaisesti graavisiian kanssa. Upea juoma, ja täydellisen herkulliset alkupalat.

Toisen alkupalan tekijällä oli samat ajatukset kuin ensimmäiselläkin... Lusikoilla tarjotut gini-graavatut siiat yhdessä muikunmädin ja ihanan smetanan kanssa muodostivat tasapainoisen liiton. Tässä juomaksi oli valittu muisto kesäiseltä festarilta: kotimainen kuohuviini, joka tuoksui huumaavasti lakalta ja maistui herukkaiselta.
Pääruokaa odotellessa nautimme välijuomaksi Lontoosta tuotua The Shard-pilvenpiirtäjän omaa The View-samppanjaa... Ihanaa.
Isäntä kokkasi meille ankkaa kahdella tavalla: ankanrintaa ja confitia punaviinikastikkeella. Lisukkeena järjettömän hyvää maa-artisokkapyrettä (omalta pihalta) ja peruna-duchesse. Juomaksi maistui pinot noir. Olipa hieno yhdistelmä. Ankanrinta oli juuri oikein valmistettu, sanalla sanoen upea annos.
Juustolajitelma oli sekin runsas ja monipuolinen. Tässä on erilaisia kotimaisia juustoja. Niiden kanssa oli pariakin hilloa sekä portviiniä.

Tämän jälkeen oli oman mustikkahyytelökakkuni vuoro - siitä ei ole kuvaa. Se on vakioresepti, jonka teen aina itsenäisyyspäivänä, ja yleensä myös jouluna. Kuva ja resepti on parin vuoden takaisessa postauksessa.  Kakun seuraksi olin tuonut omatekemääni limoncelloa, ohje täällä.
Upea illallisemme päättyi espressoon ja sen kanssa tarjottuihin kuppikakkuihin.
Itsenäisyyspäivä on juuri sopiva ajankohta tällaiselle illalliselle. Meillä oli ihana ilta, kiitos isäntäväelle ja koko pöytäseurueelle!


Ah, Emo.

$
0
0
Kerran tai kaksi vuodessa lempiasiakkaani vie minut ja koko tiimin illalliselle. Tällä kertaa valinta osui Gastrobar Emoon. Emo on Olon Pekka Terävän uusi, edullisempi paikka, joka avattiin Olon entisiin tiloihin. En ollut vielä päässyt Emossa käymään, joten odotukset olivat korkealla.

Ja mitenkö kävi?
Emossa nautittu kuuden ruokalajin illallinen viineineen oli ehkä paras, jota olen koskaan ravintolassa syönyt. Se oli täydellinen, todellista aistien juhlaa. Häkellyttävää.

Ruoka ja viinit oli tilattu seurueellemme etukäteen pakettina. Jokaiselle annokselle oli oma viininsä, joka sopi tietysti täydellisesti annoksen makumaailmaan.

Meidät oli buukattu viihtyisään ja hieman hämärään kabinettiin, joka ilmeisesti toimii myös ravintolan viinivarastona... Kabinetti sopi erittäin hyvin, koska kyseessä oli kuitenkin työillallinen, ja saimme puhua työasioita rauhassa. Keittiöpäällikkö Ilkka Lääveri piipahti pari kertaa kertomassa annoksista. Palvelu oli kaikenkaikkiaan erittäin hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa. On kiva, kun tarjoilijalla on pelisilmää ja kykyä joustaa esimerkiksi aikataulussa.

iPhone.... Pikkukamera on edelleen huollossa... Soitan sinne huomenna. Ja järkkäriä en halunnut raahata dinnerille. Emon kotisivun galleria-osiosta voi käydä katsomassa kauniita ruokakuvia!

Alkuun saimme annoksen, jossa on ainakin maa-artisokkasosetta ja uppo-luomukananmuna. Upea ja lupaava alku.

Jänispateeta - erittäin hyvää. Rakastan erilaisia pateita ja tämä oli maukas. Lisukkeena taisi olla wasabia ja dijonia. Kaikki maut lautasella täydensivät hyvin toisiaan.

Ooh...sinisimpukka-tagliatelle... Tämä oli käsittämättömän hyvää.
Toinen pääruoka oli vasikanrintaa ja linssejä - kuvan otin ennen linssien lisäämistä. Herkullista.
Tämän annoksen nimi on eurooppalaisia juustoja. Liian pienet palat...

Jälkiruokana nautimme tiramisut, jossa oli tiramisua vain nimeksi, siitä ei ole kuvaa. Tiramisu Emon tapaan oli kyllä erinomaisen hyvää, vaikkei siis mitenkään muistuttanut klassista kaimaansa. Espresso päälle ja olo oli erinomainen. Kylläinen, muttei täysi.

Tällainen ateria ei helposti unohdu! Mitään ei lautaselle tai lasiinkaan jäänyt.

Henkilökunnalle täytyy vielä antaa täydet pisteet kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä. Iso ja kovaääninen seurueemme oli ehkä jossain määrin vaativa ja haasteellinen, ja hidasliikkeinenkin.
Todellinen ammattilainen säilyttää malttinsa ja kasvonsa tilanteessa kuin tilanteessa, ja sellaista henkilökuntaa löytyi Emosta ainakin tuona iltana!

Glögillä

$
0
0
Kulttuurikerhon jouluglögeille kokoontui joukko ystävyksiä, joiden elämässä on aika paljon kaikkea juuri nyt. Vaikka on kiire töissä, ja pitäisi tehdä kaikenlaista, tekee hyvää jättää muut asiat hetkeksi ja pysähtyä. Kristiinan kotona on kaunista ja tunnelmallista, jouluvaloja ulkona ja sisällä, kauniita kukka-asetelmia - kaikenkaikkiaan viehättävä ja kutsuva koti.

"Mulle tuli inspis", totesi emäntämme vaatimattomasti, ja tarjosi pöydän täydeltä kauniita ja hyvänmakuisia pikkupaloja.
Roseepippurilla somistettua graavilohta ruisleivällä, pateeta ja karamellisoitua sipulichutneytä, mäti-smetanaleipiä ja toast skagen... Kuumaa glögiä. Tämä oli ihanaa. Arki-iltana vielä!
Kaikkea tuli syödyksi ja paljon, niin herkullista tämä oli.

Eikö ole hienon näköinen annos?
Graavilohi oli aivan järjettömän hyvää ja suussasulavaa. Olin yllättynyt, kun kuulin, että se on Lidlin vakuumipakattua lohta. Olisin voinut vaikka vannoa, että lohi on haettu kauppahallista tai kalatukku Erikssonilta, joka on meidän itähelsinkiläisten suosikkikalakauppa.

Eikä tässä vielä kaikki...
Jos lohi oli järjettömän hyvää, miten kuvailisin marjarahkalla täytettyä marenkikakkua, etten aina toistaisi itseäni? Yhtä aikaa raikas ja makea, kevyt ja runsas, ihanan makuinen. Tätäkin piti syödä useampi pala, kun se vaan oli niin taivaallista.

Emäntä muisti meitä vielä kauniiseen pikku pussiin pakatulla, sangen hyödyllisellä pikkujoululahjalla.

Tarkoitus oli illan aikana sopia ensi vuoden kulttuuririennoista, mutta se taisi unohtua... Enemmän puhuttiin meidän naisten elämästä, joka on moniulotteista ja välillä todella rankkaa. Ihmeellisen pitkään me venymme ja kestämme vaikeuksia, suruja ja murheita. Mutta jos ei elämässä olisi varjoja ja särmää, osaisiko näistä iloisista ja hyvistä hetkistä nauttiakaan samalla tavalla?

Joulu!

$
0
0
Olen koko ikäni ollut jouluihminen, rakastan joulun tunnelmaa ja haluaisin aina tehdä itse kaikki joulun perinteiset herkut. Olen myös toivottanut lähisuvun tervetulleeksi kotiini jo toistakymmentä vuotta. Kaksi kertaa olemme olleet ulkomailla jouluna, muulloin aina meillä. Tästä on tullut omille lapsilleni ainoa oikea tapa viettää joulua - maksimissaan meitä on saman pöydän ääressä ollut lähes parikymmentä henkeä.  Lasteni isovanhemmista on vain yksi enää jäljellä, avioerojakin on sattunut ja väki siksi vähentynyt, mutta onneksi on tullut vastaavasti lisää joulunviettäjiä. Erityisen ihanaa on saada pieniä lapsia jouluvieraiksi.

Viimeiset kahdeksan vuotta yritykseni lahjapalvelu on vienyt kaiken ajan joulun alla. Viimeiset lahjat ja tukkuasiakkaiden tilaukset toimitetaan tunnollisesti, viime metreille saakka. Työtunteja kertyy joulukuussa viikottain noin 80, ja se on paljon se. Omat jouluvalmistelut on siksi pitänyt muokata uusiksi - nyt keskitään todellakin olennaiseen, ja tehdään se, mikä on kaikkein tärkeintä. Mikäkö se sitten on? Tietysti hyvä ruoka ja tunnelma. Kaikkea ei enää ehdi tehdä itse. Ajattelin, että jos siivoan hysteerisesti ja teen sen kaiken, mitä haluan, olen aattona niin väsynyt, että se ei todellakaan ole sen arvoista. Siivosin vain viikkosiivouksen verran, hain kalat Kalatukku Erikssonilta, ja delegoin tällä kertaa sukulaisvieraille osan ruoanlaitosta. Miten mukavaa. Perheenemännän rutiineilla loppu sujui kuin itsestään. Joululahjojen hankinta jäi vähiin, mutta eiköhän tärkeintä ole yhdessäolo, hyvästä ruoasta nauttiminen ja leppoisa tunnelma... Näin ainakin haluan itse uskoa.

Tässä muutama kuva ruokapöydästä. Kamera oli muun aikaa sivussa, ja hyvä niin.


Hetki ennen ruokailua... Kaikki on valmiina. Kattauksen väreiksi valikoituivat turkoosi ja tummansininen. Kuusi on meillä aina tekokuusi - en ymmärrä vimmaa hakata eläviä puita - ja se koristellaan valkoisin, hopeisin ja sinisin koristein. Koristeista rakkaimmat ovat kolme suloista pientä nallea, jotka ostin kun kolmas lapseni syntyi, ja ne symboloivat tärkeintä asiaa elämässäni, kolmea poikaani.
Graavisiika ja graavilohi ovat Kalatukku Erikssonilta ja ranskalaiset pateet yritykseni valikoimasta. Ennen tein pateenkin itse... Nämä ovat kyllä lähes yhtä hyviä. Fasaanipatee, ankkatattiterriini ja peura-puolukkapatee maistuivat kaikille.
Lämmisavulohi hävisi hetkessä - kaikkien suosikki. Itse tehty saaristolaisleipä ja kahta mätiä lisukkeineen - niin hyvää. Tällä seurueella näköjään uppoaa tuo edullisempi kirjolohenmäti kallista muikunmätiä paremmin. Ensi vuonna skipataan muikunmäti!
Sinisessä purkissa on smetanasilliä, joka on helppo tehdä ja maistuu erityisesti joulupäivän aamuna ruisleivän päällä. Käytän silliin yleensä Pirkka-sipulisilliä, jonka huuhtelen lävikössä, poistan sipulit ja  ja kuivaan sillinpalat talouspaperilla. Smetanan sekaan sekoitan tillisilppua, ruohosipulia ja hieman pippuria ja latelen purkkiin kerroksittain smetanaa ja silliä. Tätä teen aina myös juhannuksena, se on todella hyvää uusien perunoiden kera.
Pääruoaksi valmistin poronpaistin, joka sain ystävän kautta tilattua suoraan Lapista. Itse asiassa pakastimeen päätyi puolikas poro, luineen ja leikkuujätteineen (niistä aion vielä keittää ihanat liemet). Porosta on aiemmin jo yksi poronkäristys valmistettu, ihan eri makuista kuin kaupan käristyslihapussista valmistettu.
Paistissa oli aika lailla kalvoja ja rasvaa, joten esivalmisteluun meni kauan aikaa. Paistoin voissa pannulla, ripottelin suolaa ja mustapippuria pinnalle ja paistoin 120 asteessa, kunnes sisälämpötila oli 57 astetta. Leikkasin poron valmiiksi - eipä näytä kovin tyylikkäältä kuvassa... Uunivuoan paistinesteestä keitetty punaviinikastike sopi hyvin. Peruna- ja lanttulaatikot sekä ihana punajuuri-piparjuurilaatikko olivat hyviä poron kanssa.
Poro oli mehevää, maukasta ja ehdottomasti nappivalinta. Tosin juuri, kun ensimmäiset viipaleet oli saatu massuun, tuli pukki, joka sanoi tulleensa ilman poroja, kun ne jäivät Ouluun. Veljeni huusi heti: "Me syömme nautaa, me syömme nautaa!". Hätävale kannatti, koska saatiin pukilta iso säkillinen lahjoja.
Wotkinsin tehtaanmyymälästä hain vielä savukalkkunan. Se on kiireisen emännän pelastus: kalkkuna vaan pois vakuumista ja pöytään. Lisukkeeksi portviinihyytelöä ja karpaloportviinihilloketta.

Juomaksi tarjoan tietysti aina alkupalojen kanssa samppanjaa, koska olen suuri samppanjan ystävä. Magnum-pullo roseeta sopi hyvin ja riitti mainiosti. Pääruoan kanssa oli punaviiniä ja samppanjaa.

Jälkiruoaksi tarjosin vakiojälkkäriä, eli Emilian italialaista suklaakakkua (resepti täällä), sekä uutta reseptiä, marenkikakkua. Juuri sitä, jota ystäväni tarjosi kulttuurikerhon glögeillä. Resepti on salainen, joten perhana vieköön sain vain marenkipohjien ainesosalistan!  Sillä mentiin. Lopputulos oli hyvänmakuinen, mutta ei kuvaamisen arvoinen. Tätä reseptiä kehitellään vielä ja pyritään täydelliseen lopputulokseen. Hyvin maistui tällaisenakin. Kahvit ja itsetehdyt liköörit kuuluvat tässä kohtaa menyyseen.

Lopuksi innostutttiin soittelemaan pianoa ja pelailemaan. Otin vielä yhden lasin samppanjaa. Siinä hetkessä olin nöyrän kiitollinen onnistuneesta joulusta, rakkaista sukulaisista ja monesta asiasta, jotka meillä ovat hyvin.

Ruokamatkalla Kiinassa

$
0
0
Kävin lokakuussa pikaisesti Chongqingissä, joka on suurkaupunki keskellä Kiinaa. Siellä on peräti 30 miljoonaa asukasta, mutta kuka tästä kaupungista olisi koskaan kuullutkaan? Turistille siellä ei olekaan paljoa nähtävää. Jangtse-joelle voi mennä risteilemään, ja laivalla pääsisi Shanghaihin saakka. Itse kaupunki on kukkulainen, vihreä ja vauras, ja keskustassa on helppo kuluttaa aikaa.

Olen aiemmassa työssäni matkustanut paljonkin Kiinassa ja siellä tuli joskus vietettyä jopa lomia - maa on valtava ja siksi tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Toki se vaatii tiettyä asennetta.  Edellisestä kiinanreissusta oli jo useampi vuosi. Oli mielenkiintoista nähdä, miten vauras ja upea Chongqing olikaan. Kaikki huippumerkit olivat edustettuina, kuten vaikkapa Gucci ja Louis Vuitton, keskustassa oli Starbuckseja ja Pizza Huteja ja muita amerikkalaisia yrityksiä. Tämä kaikki kiinalaisille, ei turisteille. On päivänselvää, mikä on seuraava globaali suurvalta.
Turistien ja erityisesti länsimaisten sellaisten puute saattaa olla syynä siihen, että paikalliset ovat Chongqingissa hyvin ystävällisiä, aika uteliaita ja erittäin hymyileväisiä meitä pyöreäsilmäisiä kohtaan (Pekingissä ja Shanghaissa olen kohdannut vähän toisenlaista käytöstä). Kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus.

Aito Kiina on kuitenkin jotain muuta kuin KFC ja Mäkkäri.  Tai muutakin. Kiinahan on muuttunut valtavasti -  ja pysyvästi. Aitoa, vanhaa Kiinaa löytyy onneksi vielä kaikkialta.
Parin jenkkifirman välissä oli paikallinen ruokakoju. Kaikkiin riitti asiakkaita.

Kadunvilinässä perinteet kohtaavat nykyisyyden.

Kävin paikallisessa, ehkä aika ylellisessä supermarketissa, jossa myytiin vaikka mitä.
 Maapähkinöitä ja jauhettua maissia, molempia irtona tai valmiissa pusseissa. Ostin pussillisen maapähkinöitä kotiin.
Hmm... Kuivattuja.. jotakin. Kiinnostavaa ja edullista, kun vaan tietäisi mitä nämä ovat. 

 Asiakkailla oli aikaa valita parhaat yksilöt.

 Kuivattuja sieniä, eikö?

 Chiliä murskattuna ja kokonaisena. Ostin pussillisen kokonaisia, näyttää kivalta keittiössä, mutta käyttöön nämä on tarkoitettu.
 Etelän hetelmiä joka lähtöön. Kauppa oli perusmarketin kokoinen, mutta valikoima oli huikea ja koko myymälätila oli käytetty tarkkaan. Henkilökuntaa oli paljon.

Valmisruokapuolella oli tällaisia herkkuja mukaan ostettavaksi.

Chongqing kuuluu Szechuanin maakuntaan, joka on kuuluisa pippuristaan. Suosituin paikallisruoka on hotpot, eli tavallaan lihafonduen tyyppinen ruokalaji, jossa jokainen ruokailija dippaa lihanpalasia kuumaan liemeen. Alueen ruoalle on ominaista runsas chilin, valkosipulin ja aromaattisen pippurin käyttö.
Hotpotit jätettiin tällä kertaa väliin, ja kokeiltiin muita vaihtoehtoja.

Hotellissamme oli kiinnostava seafood-buffet, joka oli hyvin kohtuuhintainen. Paremmin paikallisoloja tunteva ystäväni totesi, ettei lähistöllä ole hyviä ravintoloita, joten kokeillaanpa tätä.
Buffet osoittautui todella runsaaksi ja upeaksi, ja siellä oli todellakin kaikkea, ei pelkästään kalaa ja äyriäisiä. Sielläkään ei länsimaisia näkynyt, toki turisteja ja liikematkalaisia, mutta hekin aasialaisia.
 Tässä ensimmäinen pöytään kerätty satsi... Todella hyvää.

Tarjoilija toi pöytään jokaiselle pienen metallirinkulan, jossa oli numero. Sen kanssa mentiin tilaamaan kokilta kalaa, äyriäisiä, lihaa ja lisukkeita. Laitettiin ne raakoina lautaselle, kokki paisteli annoksia tilausjärjestyksessä, ja tarjoilija kiikutti sitten numeron mukaan oikeaan pöytään. Toimivaa ja suhteellisen ripeää. 
 Tällaisen sain omastani: kahta kalaa ja lihaa, jokunen vihannes joukossa. Erittäin hyvää!

Toisena iltana syötiin myös erittäin hyvin.
Päädyimme Tairyo-nimiseen paikkaan, jossa on tarjolla erittäin edullinen "All you can eat"-tyyppinen konsepti. Tilataan listalta kaikkea mahdollista, kokki valmistaa niitä seurueen edessä. Viiniä ja olutta saa myöskin melko lailla vapaasti. Koko lysti maksaa parisenkymppiä henkeä kohti.
Tässä vaiheessa oli kamera jäänyt hotelliin ja mukana oli vain puhelin, siksi kuvia on vain kaksi ja nekin huonolaatuisia.
Tässä edellisen kuvan paistamisen tulos. Todella hyvää.

Olen täälläkin maininnut, että käytän kotona salaattiastiana Kiinasta muinoin ostamaani kulhoa, joka on pahasti kolhiintunut. Aioin ostaa uuden, kun nyt Kiinaan pääsin. Päädyimme kirppismarkkinoille, jossa ilahduttavasti kaikkea oli kaupan. Ja todellakin - ei turisteille, vaan paikallisille. Meitä tosin varoiteltiin: mikään ei ole antiikkia. Mutta eihän sitä aitoa antiikkia menty etsimäänkään!
 Kaikkea maan ja taivaan väliltä!
 Koruja. Aina ei tarvita edes myyntipöytää.
 Menneisyyden kaikuja. Vanha propaganda on nyt myynnissä - mahtaako kauppa käydä?
 Viehättävä koju, kauniita esineitä.
Tämän suloisen pikkupojan isoäiti myi minulle vadin, jonka toin ehjänä kotiin. Se on erilainen kuin edellinen, hinta oli sopiva ja olin ostokseeni tyytyväinen. Mutta koska uusi vati on itse asiassa suurempi kuin vanha, jopa liian suuri, joudun kenties vielä odottamaan, että löydän uuden salaattivadin. Kuulemma Espoossa on kiinalaista tavaraa myyvä kauppa, josta uutta kulhoa voi käydä etsimässä, jos ei Kiinaan pääse vähään aikaan uudestaan!

Parempaa uutta vuotta!

$
0
0
Sitä toivon, paljon parempaa uutta vuotta. Mahtuihan viime vuoteen huomattavan paljon todella hienoja ja kivoja asioita, moni niistä täälläkin kuvattu ja kerrottu, mutta myös aika paljon ikävää, hankaluuksia, avoimia kysymyksiä ja roikkuvia juttuja, jotka jo pitäisi saada valmiiksi ja pois. Siksi olen päättänyt tänä vuonna olla proaktiivinen ja parantaa niitä asioita elämässäni, joihin pitää muutosta saada. Mitään ei tapahdu itsestään. 

Vuoden vaihtuessa tehdään usein pieni (ainakin mentaalinen) inventaario edellisestä vuodesta. Omalla kohdallani keskeisin asia oli sen ymmärtäminen, että ympärilläni on iso joukko aitoja, upeita, ihania ystäviä, joiden avulla ja kanssa on ilo tehdä tätä elämän matkaa. Miten kiitollinen heistä olenkaan! Ja miten mahtavaa oli seurata kolmen poikani kasvua viime vuoden aikana - pojista miehiksi.
Kuten yksi ystäväni viisaasti sanoi: Tässä iässä voi jo valita, kenen kanssa aikansa viettää. Ei kannata tuhlata elämäänsä sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei aidosti viihdy. Tämä on oikeasti suuri viisaus. Negatiivinen tai muuten ikävä seura tekee kaltaisekseen. On myös hienoa, että viime vuonna muutama takavuosien ystävä tuli takaisin elämääni, muutaman kiireisen vuoden jälkeen.

Lisäksi opin jotain todella merkittävää elämästä ja itsestäni työni kautta. Siitä kenties myöhemmin.

Laitan tähän muutaman kuvan, jotka voisivat hyvin olla vaikka uudenvuoden vastaanotolta (mutta eivät ole). Oltiin taannoin menossa ystäväporukan kanssa juhliin, ja yksi meistä kutsui kaikki etkoille kotiinsa. Näin houkutteleva pöytä meitä odotti.

Sinihomejuustoa ja tuoretta viikunaa...

Avokadotahnaa ja katkarapuja.

Juomaksi tietysti lasillinen samppanjaa ja juhlamieli oli taattu!

Olen hankkinut itselleni uuden tietokoneen. Vanhan, hajoamispisteessä olleen koneen uumenista siirrettyjä kuvia katsellessa päätin laittaa tänne vielä muutamat postaukset viime vuoden kohokohdista.
Niitä odotellessa jäämme näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Onnellista ja parempaa uutta vuotta!



Saariston kesää

$
0
0
Yksi viime vuoden kohokohdista oli viikonloppu Kemiönsaaressa. Minut kutsuttiin syntymäpäiville ystävien mökille, ja lähempi kartan tarkastelu osoitti, että lähistöllä on kahden muunkin ystävän kesäpaikat. Ei muuta kuin auto kohti saaristoa!

Viikonloppu alkoi dramaattisesti. Hieman ennen Saloa alkoi sataa todella rankasti. Salon jälkeen käännyin kohti tietä, jonka päätä ei näkynyt: musta pilvi peitti kaiken. Ajoin suoraan uskomattomaan ukkosmyrskyyn. Näkyvyyttä ei ollut ollenkaan, kaikki oli mustaa. Rakeet olivat peukalonpään kokoisia ja vettä tulvi kaikkialla. Salamat iskivät jatkuvasti. Tienpiennar oli täynnä pysäköityjä autoja  - oli turvallisempaa jäädä siihen kuin ajaa nollanäkyvyydessä. Itsekin pysähdyin hetkeksi vetämään henkeä, ajaminen oli aika haastavaa. Päätin kuitenkin, että viisaampaa on pyrkiä pois myrskystä kuin jäädä autoon kököttämään, ja niin matka jatkui. En ole eläessäni ajanut tällaisissa olosuhteissa.

 En tullut ottaneeksi kuvaa itse myrskystä, mutta pysähdyin kuvaamaan sen, mistä olin tulossa.
 Myrsky oli paikallinen. Kuvaa ottaessa jo aurinko paistaa, metsän takana ukkostaa.

Ystävät olivat vastassa Taalintehtaalla, josta matka jatkui veneellä. Menimme ensin kahville Söderlångvikiin, joka on aikoinaan ollut Amos Anderssonin kesähuvila.



Söderlångvikissä on myös saaristolle tyypillinen itsepalvelukauppa, josta voi ostaa paikallisia vihanneksia ja kukkia. Ne maksetaan lippaaseen. Tämä on hauska tapa, hinnat ovat edulliset, tuotteet varmasti puhtaita ja tuoreita, ja ostaminen helppoa. 

Upea, historiallinen miljöö!

Matka jatkui veneellä ystävien mökille, joka on pienessä saaressa.
Perillä nautittiin ihanasta lämmöstä, ilta-auringosta ja tuliaisjuomasta.
Miten ihastuttava paikka!
 Rauhallinen ja tyyni poukama. Sauna oli lämmin, merivesi virkistävää ja maisemaa katsellessa sielu lepäsi.

Merellisessä mökissä syödään tietysti itse pyydettyä kalaa. Naapuri kuulemma oli valitellut, ettei ollut saanut kalaa, mutta meilläpä oli katiskassa kalaa kuin kalatiskillä! Mitä halutaan, sitä syödään!
Kalastajahan ei kerro apajiaan muille, joten terveisiä vaan naapurille, parempi onni ensi kerralla.
 Tässä on kuhaa ja ahventa. Paistettu pannulla voissa, mausteeksi suolaa, pippuria ja tilliä. Uudet perunat ja pavut ovat paikallisten tuottajien satoa.
 Mikä herkkuateria! Paljon sanottu, mutta parasta kalaa, mitä olen eläessäni syönyt. Yksinkertaista, aitoa, konstailematonta, herkullista!
Hyvälle aterialle suloinen päätös.

Tämä kuva on otettu aamu-auringossa: mikä tunnelma. Lämmintä oli jo aamusta, linnut lauloivat, muuten oli täysin hiljaista.
Aamiainen nautittiin ulkona näissä upeissa maisemissa. Arki, työelämän paineet ja pienimmätkin murheet olivat jääneet jonnekin muualle.

Oli aika lähteä takaisin mantereelle ja kohti syntymäpäiväjuhlia.

Taalintehtaalla on jo kahtena kesänä toiminut Rosala Handelsbod, joka oli aiemmin Rosalan saaressa. Omistaja Maria on tullut tutuksi työn puolesta, ja oli mukava nähdä, millainen kuhina hänellä oli kaupassaan. Asiakkaita oli tungokseksi saakka, eikä ihme. Valikoima on monipuolinen. Myynnissä on upeita ja laadukkaita tuotteita, paljon luomua ja omaa maahantuontia. Erikoisuuksia, joita ei muualta saa. Kannattaa poiketa ensi kesänä!





Ostin Rosalan kaupasta tuliaisiksi erilaisia makkaroita ja juustoja.

Seuraava stoppi oli parinkymmenen kilometrin päässä Västanfjärdiin päin, jossa sitten oli itse synttärisankari vastassa veneellään. Ajoimme puolisen tuntia veneellä, kunnes päädyimme Ankkuripaikkaan.

Juhliin oli kutsuttu paljon ystäviä. Meitä kokoontui iloinen ja samanhenkinen joukko heti alkuun lohikeiton ääreen. Meri kimmelsi, oli upea hellesää, lasissa kylmää valkoviiniä, ei kiire minnekään.

Oli mukava vaan olla.
Maisemat ovat saaristossa upeat. En ole koskaan oikein ollut "mökki-ihminen", viihdyn erittäin hyvin kaupungissa ja siteeraan sitä yhtä herraa, joka totesi lempisaarensa olevan Manhattan. Kasvoin järven rannalla, mutta en kaipaa mökille järvimaisemaan. Koin suuren oivalluksen tuona viikonloppuna: saaristo on minun sielunmaisemani. Asun nytkin saaressa (saarella?) lähellä merenrantaa, rakastan sitä, mutta jotenkin tajusin sen vasta tuolla. Karut kalliot, tuulenpieksemät känttyrät männyt, veneilevät kalastajat ja luonnon kunnioittaminen - siinä se. Tuskin koskaan hankin mökkiä edes saaristosta, mutta näissä maisemissa minun sieluni lepäsi ja levottomuuteni hävisi.
 Meressä on jotain kiehtovaa. Se on hallitsematon, oikukaskin. Tällaisena tyynenä kesäpäivänä se on lempeä ja rauhoittava.

Illansuussa alettiin lämmittää grilliä. Oli sovittu, että jokainen tuo jotakin grillattavaa.

Joku joutui perunateatteriinkin...

Moni oli leiponut tai laittanut kaikenlaista hyvää ja pöydässä oli vaikka mitä.
Tältä näytti lautanen (makkara Rosalan kaupasta!):
Juhlat jatkuivat myöhään. Olin lopulta ainoa, joka jäi saareen yöksi. Istuimme ystäväni kanssa lämpimillä kallioilla ja  keskustelimme pitkään. Aurinko laski hiljakseen, oli täydellisen levollinen olo. 

Aamulla heräsin tapani mukaan aikaisin. Ulkona oli sumua. Illan lämpö oli poissa, ja eiliset auringon kuumentavat kalliot olivat aivan erilaiset. 

Taianomainen tunnelma.

Aika pian sumu hälveni. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Oli upea, kuuma kesäpäivä.

Myöhäisen lounaan jälkeen oli aika lähteä takaisin mantereelle.
Ajoin vielä kolmanteen paikkaan, joka oli aivan lähistöllä. Siellä ystävällinen isäntäväki tarjosi suloiset iltapäiväkahvit. Ne nautittiin tätä näkymää katsellen:
Paluumatka kotiin sujui menomatkaa helpommin, aurinkoisessa ja mukavassa säässä.

Tällaisena harmaana talvi-iltapäivänä on ihan loistava aika muistella näitä onnellisia, aurinkoisia kesäpäiviä.
Mikä parasta, kesää kohti mennään koko ajan! Suomen kesä on upea, valoisa, lämmin. Viime kesä oli säiden puolesta täydellinen. Uskaltaako toivoa samanlaista ensi kesää?

Kesäiset synttärit

$
0
0
Mitä synkempi sää ulkona, sen varmemmin ajatukset kääntyvät kesään... Muistoja riittää.  Viime kesänä poikani täytti 18 ja sitä juhlittiin eri tavoin ja eri kokoonpanoissa. Halusin kuitenkin myös yhden rauhallisen perheaterian, poikani sai toivoa, mitä ruokaa silloin tarjotaan.
Nuorimies tiesi mitä tahtoo:  alkuun Caesar-salaattia, pihviä pääruoaksi ja Crème Brûlée jälkiruoaksi.

Olin aikoinaan pojan syntyessä ostanut kolme pulloa punaviiniä, joista nyt nautimme yhden, kaksi hän saa myöhemmin itselleen.  Hieno idea, mutta jännitti, onko viini säilynyt juomakelpoisena.

Vuosi 1995 oli hyvä viinivuosi. Mutta säilytysolosuhteet eivät suinkaan ole olleet aina parhaat mahdolliset.
Onneksi viini oli hyvää. Se oli ehkä parhaat vuotensa jo nähnyt, mutta oli täysin juomakelpoista, ja sopi hyvin kesäiselle aterialle.

Tässä Caesar-salaatti, itse tehdyn kastikkeen kera. Kanafileet grillasin, krutongit tein uunissa.

Naudan sisäfile oli pojalla kenties toiveena, mutta sen sijaan hankin antilooppia. Punaviini-rosmariinimarinadi ja grillissä nopeasti roseeksi, erittäin hyvää. Lisukkeena papuja ja porkkanoita sekä tilliperunoita.
Päivänsankari oli pihveihin erittäin tyytyväinen, ja sehän oli pääasia.

Ateria päätettiin klassikkojälkiruoalla. Crème Brûléessä vaikeinta on osata kirjoittaa sen nimi oikein: itse jälkkärihän on helppo tehdä. Sokerin polttamisen kanssa pitää vaan olla hieman varovainen.

Karmeaa Kiilaa (ja ihanaa samppanjaa)

$
0
0
Meillä oli kiva pieni samppanjatasting, jonka veti Devaux-talon ranskalainen brandijohtaja. Tilaisuus oli informatiivinen ja hilpeä, ja päätimme mennä johonkin yhdessä syömään. Valinta osui Kiila-nimiseen paikkaan sen läheisen sijainnin vuoksi. Kukaan ei oikein tiennyt mitään Kiilasta. Yksi sanoi käyneensä, eikä oikein osannut sanoa sen kummempaa. Varmuuden vuoksi soitettiin ja varattiin pöytä. Ravintolasta vastattiin, että pöytä olisi noin puolen tunnin kuluttua vapaa, kun isompi seurue olisi lähtenyt. Hyvä niin.

Menimme Kiilaan sovittuna aikana ja meille tosiaan oli varattu iso pöytä. Muuten ravintola olikin lähes tyhjä. Käytännön ihmisenä ihmettelin heti, miksei muutamaa pientä pöytää olisi palvelun nimissä voinut siirtää yhteen ja toivottaa meidät samantien tervetulleeksi.

Samppanjatastingin jälkeen ne meistä, jotka eivät olleet autolla, toivoivat tietysti samppanja-aperitiivia. Veuve Clicquotia saisi laseittain. Hyvä.
Paitsi, että tarjoilija palasi takaisin kertomaan, että se oli loppu, mutta Bollingeria saisi pullossa. Hyvä. Pullo ei-autoilijoille riittää hyvin.
Paitsi, että tarjoilija palasi takaisin kertomaan, että Bollinger on loppu. Aamulla oli kuulemma kaikki ravintolan seitsemän pulloa juotu, ja vasta huomenaamulla tulisi lisää.
Jälleen käytännön ihmisenä sanoin, että jos aamulla juodaan kaikki teidän samppanjanne, eikö kannattaisi hakea vaikka alkosta lisää...? Ja yksi seurueemme jäsenistä tokaisi: "Onko täällä vain seitsemän pulloa samppanjaa? Mulla on kotonakin aina enemmän."
Siinä vaiheessa olisi kannattanut poistua.
Johtui ranskalaisesta vieraastamme, jota emme haluneet pompottaa, että jäimme. Tarjoilija sen sijaan poistui (ehkä loukkaantui kommenteistamme) ja tilalle tuli toinen.

Ruokalista näytti hienolta. Osa otti alkuruokaa ja useimmat valitsivat pääruoaksi tattirisoton.

Alkuruoat saapuivat. Bruschettan päällä oli sulatettua juustoa, ja se näytti erikoiselta. "Tällaista voisi ehkä ottaa yöpalaksi", kommentoi sitä syönyt vieruskaverini. Kantarelli-konjakkikeitto oli paksua kuin kastike ja konjakki oli klöntteinä soosin seassa. Sitäkään ei kehuttu.

Pääruoka tuli aika hitaasti, ja sehän on tietysti hyvä merkki risoton ollessa kyseessä. Mutta kun risotto saatiin eteen, lautanen oli kylmä ja risotto myös. Se oli lämmin vain keskeltä annosta. Halloumijuusto näytti erikoiselta. Tatteja oli aika reilusti. Osa riiseistä oli täysin raakoja. Kukaan meistä ei pystynyt syömään annosta kokonaan.

Kun tarjoilija tuli kysymään, onko kaikki hyvin, vastasin rehellisesti, että ei. Risotto oli kylmää, riisit kovia ja koko annoksessa on jotain outoa. Sanoin puhuvani koko seurueen puolesta. Tyttö sanoi: "pikku hetki" ja poistui jonnekin. Kun hän tuli takaisin, hän ei enää sanonut mitään, keräsi vaan puoliksisyödyt annokset pois.

Jonkun ajan kuluttua tarjoilija tuli takaisin, ei pyytänyt anteeksi, ei tarjonnut hyvitystä, kysyi vain reippaasti, otammeko jälkiruokaa tai kahvia.
Jotkut olivat tilanneet jo etukäteen jälkiruokaa, ja heillä valinta osui taatelikakkuun. Kun kakku tuli, se oli selvästi mikrossa lämmitetty. Itse kakku oli raakaa. Maistoin sitä, ja ainakaan taatelilta se ei maistunut, enkä olisi itse pystynyt sitä syömään.

Vatsassa oli kuin kiviä, kun lähdin pois ravintolasta.

Olo oli huono vielä seuraavana päivänä, ja täytyy myöntää, että pakki meni tästä sekaisin. Ällö olo oli muutamalla muullakin, osalla huono fiilis oli enemmän henkistä.

Harmitti. Ranskalaisen vieraan puolesta erityisesti. Hän oli aiemmilla Helsingin visiiteillä käynyt Olossa, Chez Dominiquessa ja vastaavissa paikoissa. Ehkä on hyvä joskus kokea jotain todella karmaisevaa, kyllä osaa taas arvostaa hyvää ruokaa.

Olen lykännyt tämän kirjoittamista, koska en olisi halunnut muistella Kiilan iltaa. Haluan kuitenkin jakaa tämänkin kokemukseni. Aika usein kehun syömääni ruokaa.  Pöytäseuralaiset ovat olleet kanssani monella reissulla ulkomailla, ja yksi heistä totesikin minun syövän mitä ihmeellisempiä juttuja (joita itse ei välttämättä haluaisi maistaa) ja aina kehuvan kaikkea. En ole todellakaan kovin kranttu.

En aio koskaan mennä Kiilaan takaisin, en suosittele sitä kenellekään, päinvastoin.

Pelkkä muistelukin toi pahan maun suuhun uudestaan.

Laitan siksi loppuun kuvan saman illan ihanista Devaux-samppanjoista, joita maistelimme ennen tuota epäonnen ateriaa.

Näitä kannattaa maistaa, jos kohdalle sattuu!




Riminin messumatka

$
0
0
Olin tammikuussa Riminillä (vai Riminissä?) muutaman päivän messumatkalla. Matkan järjesti Italian Trade Connections. Ohjelma oli tiukka: tapaamisia tuottajien kanssa, messuihin tutustumista ja verkostoitumista. Toki paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Samaan aikaa järjestettiin kaksi messutapahtumaa: HoReCa-messut RHEX ja konditoria-alan Sigep.
Minulle tämä oli todella mieluisa matka, koska Italialla on tärkeä paikka sydämessäni. Opiskelin nuorena italiaa yliopistossa, osasin sitä silloin hyvin, mutta elämän varrella kieli on päässyt unohtumaan. Pienellä harjoituksella se näköjään palailee pätkittäin, vaikka sanavarastoni onkin vähän vanhanaikainen! Rimini ja Riccione ovat tuttuja myöskin nuoruusvuosilta. Alue on päässyt osittain  ränsistymään, mutta toisaalta paljon on rakennettu uusia ja hienoja hotelleja, ravintoloita ja ostoskeskuksia. Sinne voisi hyvin mennä lomalle. Hiekkarannat olivat hienon näköisiä näin keskellä talveakin.

Mutta ne messut. Hyviä herkkuja - loistavia makuja, kauniita pakkauksia, paljon pientuottajia ja ennen kaikkea estetiikkaa ja silmänruokaa.


Suklaata...  Ensirakkauteni suklaa!


Merenrannalla saa aina tuoretta kalaa. Kalaa oli myös esillä messuilla monessa muodossa: säilykkeenä, vakuumissa ja vaikkapa tomaattikastikkeen kanssa purkitettuna. 

Näillä messuilla oli paljon työnäytöksiä, jotka ovat aina kiinnostavia. Italialaisten tyyli on koristeellinen ja täynnä yksityiskohtia. 
Metallihohtoisia sprayvärejä oli paljon esillä. En tunne kakkukoristegenreä kovin hyvin, enkä tiedä onko näillä markkinaa Suomessa. Kaunista kyllä, mutta jotenkin kullanvärinen suklaa ei houkuttele maistamaan?

Tämä suklaakoristeiden työnäytös kiinnosti erityisesti kokkihattuisia!

Näitä koristeita on totuttu näkemään Thaimaassa. Messuilla oli parikin ständiä, jossa koristelutekniikoita sai ihailla. 
Italiassa esteettisyys ja sen arvostaminen saadaan verenperintönä, väitän. 

Saksalaismiehen croisanttikoristelut ovat maltillisempaa linjaa. 

Paikallisia juustoja sai maistella monellakin osastolla. 

Italialaista ruokaa ei voi ajatellakaan ilman pastaa. Messuilla oli monia pientuottajia, jotka tekevät käsin pastaa. Italiassa on toki isotkin markkinat tällaisille tuotteille ja ihmiset arvostavat tuorepastaa. 

Eräällä osastolla oli hieno vanha pastakone. Perinteiset makua antavat ainesosat ovat tomaatti ja kananmuna. 

Kone oli niin hienon näköinen - tällaisen haluaisin kotiin!
 Ohueksi kaulittu pastataikina on taiteltu siisteihin laskoksiin ja leikataan sitten koneella viipaleiksi.

Jauhotetulla pöydällä viipaleet muuttuvat tutunnäköiseksi tagliatelleksi.

Pasta oli muutenkin esillä monin eri tavoin. 

Pizza on toinen Italian lahja maailmalle. Jauhoja on sitten montaa sorttia: pizzalle ja pastalle omansa, leivälle vaikka kuinka monta. 
Näillä herroilla oli takanaan iso osasto, jossa oli erilaisia jauhoja ja jyviä eri käyttötarkoituksiin. 

Pizzaan käytetään tietysti vain pizzajauhoja. 

Pizzauuneja oli monenlaisia ja nekin keräsivät kiinnostuneita. 

Messuilla oli iso olutalue, jossa oli erilaisia pienpanimoiden oluita. Itse en juo olutta, enkä toimi myöskään työn puolesta oluiden parissa, joten tämä alue tuli kierrettyä nopeasti. Mutta siellä oli kiinnostava osasto, jossa myytiin humalaa panimoille. Eri humalalajikkeet antavat erilaisen säväyksen ja näillä saadaan variaatioita. 
Purkit olivat kauniita ja sisältö todellakin tuoksui erilaiselle eri purkeissa. Esittelijätytöt olivat asiaan hyvin perehtyneitä ja kertoivat, että kauppa käy hyvin. 
Suomalainen kollegani totesi oluita maisteltuaan, että kotimaiset pienpanimot ovat italialaisia jäljessä aika tavalla. Kannattaisi varmaan kierrellä messuilla hakemassa inspiraatiota? 

Italialainen gelato eli jäätelö on maailmankuulua ja Sigep-messuilla oli halleittain jäätelöön liittyviä osastoja, joilta sai myös maistiaisia. Mieleen jäi ainakin mascarponejäätelö, jossa oli karamellisoituja viikunpaloja. 

Tiramisua eri muodoissa ja malleissa. 

Mantelit ovat makeiden jälkiruokien ja leivonnaisten yksi tärkeimmistä ainesosista ja monella osastolla olikin mantelia mitä erikoisimmissa muodoissa. 

Koristeelliset kakut ja kaikenlaiset kakkukoristeet olivat isossa roolissa. Kuvassa tehdään pääsiäismunan muotoista kakkua, joka on klassikko - näitä eri variaatioina näkyi monellakin osastolla.



Tässä muutamia kakkuja:


Kannattaa kokeilla kotona!

Italianmatkalla pitää tietysti syödä hyvin. Ensimmäisenä iltana saavuttiin hotellille Riccioneen liian myöhään ja illallinen jäi haaveksi vain. Toisena iltana menimme sitten suomalaisten kollegoiden kanssa sattumanvaraiseen rantaravintolaan, jonka nimi oli  Da Fino. Ovessa olikin Michelinin suosituslätkiä monelta vuodelta, ja sehän oli vakuuttavaa. Sisustus oli hauska sekoitus tyyliä ja kitschiä. Itse ruoka oli erittäin hyvää ja paikallinen viini sopi hienosti ruoan kanssa. 
 Alkuun otin kalacarpaccion, joka oli siis meikäläisittäin graavikalaa. Tässä oli vähän sushitvistiä, lautasen reunalla on wasabia ja pikkukulhossa soijaa. Sinappinokare oli taas oikeastaan muisto kotosuomen makumaailmasta.
 Meriantura on yksi varmoista valinnoista etelä-Euroopassa, se on grillattuna parhaimmillaan erinomaista - niin nytkin, ja ei kaivannut seurakseen muuta kuin sitruunaa.

Hauska mascarponemousse upposi vielä jälkiruuaksi - erittäin hyvää. Ja tietysti kupponen espressoa kruunasi kaiken. 

Toisena iltana meidät kutsuttiin italialaiselle viinitilalle illalliselle. Sinne kansainvälinen joukkomme kuljetettiin messuilta suoraan bussilla ja jostakin syystä viimeiset sadat metrit saimme kävellä pilkkopimeässä, kun kuski ei halunnut ajaa perille... Pimeässäkin maisemat näyttivät hienoilta ja olisi kiva päästä näkemään nuo viiniviljelmät ja kukkulat päivänvalossa. 

Meidät toivotti tervetulleeksi illan ylpeä isäntä, joka tarjosi viinikellarissa meille alkujuomat. 
Tämä Albachiara-roseekuohuviini oli erittäin hyvää ja olisin mielelläni ostanut sitä kotiinkin, mutta kaupanteko ei ikävä kyllä illan tuoksinnassa onnistunutkaan. 
Kellarissa tarjottiin pientä suolaista viinin kera, samalla kun isäntä kertoili tilan tuotannosta ja viininteosta. 

Tervetulojuoman ja esittelyn jälkeen pääsimme maistelemaan alueen viinejä. Paikalle oli tullut useita tuottajia pieniltä lähitiloilta, joiden valikoima oli mielenkiintoinen ja myös vaihteleva. Ihastuin yhteen makeaan jälkiruokaviiniin, joka oli mieto ja vain vähän makea. Sitä sain mukaankin pullon, joka avataan sopivan tilaisuuden tullen! 
Mukana oli myös oliiviöljyn ja muiden herkkujen tuottajia. 


Viinitastingin jälkeen pääsimme ruokapöytään, jossa tarjottiin paikallisia herkkuja. 
Alkuruokana tarjottiin canneloni ja tämähän oli erittäin hyvää. 

Viinit oli koottu tastingin pulloista ja saimme siksi sekalaisen valikoiman pöytään. 

Pääruoka oli monen mielestä liian tavallista kotiruokaa, mutta minä pidin tästä. Kotiruokaa, mutta sehän on vaan hyvä juttu. Lihapataa, paistettuja perunoita ja paahdettuja vihanneksia. 
Jälkiruoka sen sijaan oli minullekin vähän pettymys, mutta toisaalta tyypillinen: lautasellinen "leftover-leivonnaisia", pieniksi paloiksi paloiteltuna. En ottanut siitä kuvaa... Mutta ruoka oli täyttävää ja pieni makea pala riitti. 

Ilta oli todella iloinen ja kiva, ja jälleen kerran sain huomata, että kansainväliset kollegat ovat kaikki kuin yhtä suurta perhettä. On kiva tutustua uusiin ihmisiin ja jakaa kokemuksia. Koko messumatka oli todella hieno ja antoisa. Muutama superhyvä tuote löytyi. Niistä toivottavasti joku meistä suomalaisista messukävijöistä ottaa parhaat valikoimaansa! 

Yksi matkan henkilökohtaisista kohokohdista oli käynti ruokakaupassa. Kävin siellä nopeasti messujen välissä ja kotiin lähti kassillinen ruokaa. Parmesania, savoiardikeksejä, marsalaviiniä, proseccoa, kahvia ja muuta ihanaa - uskomattoman edulliseen hintaan. Messuiltakin sain mukaani herkkuja, kuten esimerkiksi sisilialaista pistaasilla maustettua salamia ja tryffeliöljyä. Näiden avulla Italian makumuistot kestävät vähän pidempään. 

Kölnissä messuilla, taas

$
0
0
Heti kohta Riminiltä kotiuduttuani lähdin Kölniin, jossa on suuret ISM-herkkumessut. Kiireinen päivä oli täynnä päämiestapaamisia, mutta ehdin ottaa muutaman fiiliskuvan.

Suklaata... Kaakaopavut kuulemma vähenevät maailmasta, mutta vielä riittää! Callebautin osastolta.

Starbrook Airlinesin osastolla esiteltiin hienoja uutuuksia. 
Oman yritykseni tarina alkoi juuri näiltä samoilta messuilta ja tältä osastolta kahdeksan vuotta sitten. Miten paljon onkaan niihin vuosiin mahtunut! 

"Sano se suklaalla". 

Samppanjatryffeleitä ja marenkipallosia... Kaunista. 

Sipseillä on valtavat markkinat maailmassa ja pieniä yrityksiä tulee aina lisää. Perunalastuilla ja perunalastuilla on eroa!

Ruotsin jätti-isot osastot ovat aina yhtä hulppeita ja niissä käy kuhina. 

Harmaiden herrojen kerho: yksi taikoo ja muut ihmettelee. Tämä taikuri teki temppujaan karkeilla. 

Trendien ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta tässä kuulemma on tämän hetken ja lähitulevaisuuden tärkein teema:
Personointi, minun tyylini ja tapani, minä ja minä! Kannattaa siis ideoida siihen liittyviä juttuja, koska personoinnille tulee olemaan kysyntää. 

Sitten perinteinen messu-sushikuva:
Suklaan ja muiden herkkujen maistelu käy työstä, sushi sopivasti tasaa palettia. Ja taas jaksaa! Muille Kölnin messukävijöille vinkkinä: sushi-ravintola löytyy hallista 11.1.

Messupäivä on aina pitkä ja rankka. On kuitenkin kiva mennä vielä hyvin syömään. Illaksi sovittiin Terhi-kollegan kanssa treffit, mutta surukseni suosikkienotecani (rento ja edullinen, superhyvää ruokaa) oli kiinni, ja jouduimme valitsemaan lähistöltä toisen paikan. Da Damiano on myös italialialainen, mutta paljon fiinimpi ja luonnollisesti kalliimpi paikka. Kölnissä ei juuri pääse syömään ilman pöytävarausta, ja meillekin annettiin näpsäkkä aika, jolloin meidän pitää olla pois paikasta.  Siinä ajassa ehdittiin ihan hyvin jutella kuulumisia ja syödä kaksi upeaa ruokalajia ja juoda vähän viiniäkin. Ruoka oli erinomaista ja palvelu todella huomaavaista. Voin suositella, mutta hintataso on melko korkea. 

Tässä upea tryffeli-carpaccio - aivan loistava. 

Pääruoaksi otin merikrottia sahramikastikkeessa. Kollega otti kurpitsapastaa, joka olisi ollut kohtuullisemman kokoinen! Kala oli kyllä erittäin hyvää. 
Kyllä oli mukavaa! Kiitos seurasta, Terhi!
Viewing all 208 articles
Browse latest View live